Helena ja koko perhekunta

Pini, Ruu, Alva ja Isla asuvat Helenan ja Keijon kanssa isossa talossa. Välillä kotona ei ole muita, mutta useasti hoitajia, silittelijöitä ja rapsuttelijoita on SUURI joukko. Lapset perheineen tulevat käymään... ja silloin touhua riittää koko sakilla!

img_4066.jpg

vilkkuvat_sydamet.gif

Ydinperhe tällä hetkellä: Me, Helena ja Keijo, asumme Tattikujalla kahdestaan shelttityttöjen Pinin, Ruun, Alvan ja Islan kanssa.


Aikanaan Tattikujan talossa asui kuusihenkinen perhe ja yhdessä vaiheessa mukana eleli tipsu Moona ja rusetti-marsu Pörrö. Lapset Teemu, Ismo, Essi ja Hemmo ovat nyt kaikki jo aikuisia, he ovat löytäneet ja luoneet omat elämänkuvionsa. Heillä on kiireet ja touhut omien lasten ja lemmikkiensä kanssa. Aika ajoin lisääntynyt jälkikasvu vierailee luonamme, silloin Tattikujan talossa riittää taas vilinää.

Lapsenlapset: Mariia, Erika, Lauri, Ilari, Nella, Vilma ja Milla sekä Nooa ja Leo tuovat ihanan lisän, ja vaihtelua mummon ja ukin elämään.

Nyt meidän ilona on ollut pian 8 vuotta Pini koira. Pinille seuraksi saimme vajaat 7 vuotta sitten Ruu tyttösen. Ruu sai ensimmäiset pentunsa Susanna kasvattajalle keväällä 2013. Ensimmäiset Toivesadun kennelin pennut syntyivät Tattikujalle huhtikuussa 2014. Tästä pentueesta jäi kotiin Alva, joka on pian 3,5 vuotias. Toiset pennut syntyivät keväällä 2016. Eve tyttönen jäi sijoitukseen Varkauteen. Alvan ensimmäisestä helmikuussa 2017 syntyneestä pentueesta jäi myös Varkauteen Hele tyttären tytön Nellan koiraksi. Ruun neljännen pentueen ainokainen trikkityttö Isla jäi kotilaumaan.

Kesällä vietämme paljon aikaa mökillä, Savonlinnan Haukiniemessä, Haukiveden rannalla. Siellä riittää auringonlaskuja... ja muita luonnon ihmeitä.

sateenkaari

Sateenkaari, kuvattu mökkilaiturilta 27.6.2009

aurinko

Auringonlasku, kuvattu mökkirannassa 10.7.2009

Etusivulle